Minä, Oscar Henryson, kirjoitan tästä lähtien muotiblogia.
Itse asiassa en halua, että minua kutsutaan enää Oscar Henrysoniksi. Minut tunnetaan tästä lähtien nimellä Nike-Oscar Hennesmauritzson.
Vitut vallankumouksesta. Nyt tehdään rahaa.
Päätin muuttaa tämän blogin konseptia. Kohderyhmässäni eivät enää ole tekotaiteelliset humanistiopiskelijat, itkevät ituhipit ja krapulaiset yhteiskuntateoreetikot. Suuntaan nyt katseeni hedelmällisimmille ja rahakkaimmille apajille.
Koska haluan päästä Sedulaan jonon ohi, kääntää liukuhihnatuotettujen pissisten päät likuportaissa ja aiheuttaa kuhinaa kauppakeskusten ala-auloissa, kirjoitan nyt muodikasta blogia, muotiblogia.
Se, että monikansalliset superyhtiöt sponsoiroivat minua, tekee minusta ultraviileän. Tatuoin sponssilogot vasempaan kankkuuni ja asetun keskelle Mannerheimintietä. Revitän riettaasti rectumiani vastaantuleville autoilijoille.
Minä olen mainos, joten minulla on oikeus.
Aion kertoa Sinulle, miltä Sinun pitäisi näyttää, sillä Sinä olet minulle tärkeä, koska Sinun isilläsi on paksu lompakko!
Ratsastan kulutuksen ravihevosella, kausittain vaihtuvalla muodilla, kohti minun viisitoistaminuuttistani kuuluisuudessa.
Nike-Oscar Hennesmauritzson. Tulevaisuuden trendsetter.
perjantai 12. helmikuuta 2010
tiistai 9. helmikuuta 2010
Osa 19: Oscar Henryson ja uusi maailmanuskonto
Minä, Oscar Henryson, kuulun uuden maailmanuskonnon vaikutuspiiriin.
Kulutususkonto on ihmisten ja luonnon alistamisessa tehokkaampi kuin mikään valtauskonto ennen sitä. Keskiajan katolinen kirkko näyttää sen rinnalla lähinnä säyseältä lampaalta.
Korkeimmat hyveet kulutususkonnon maailmankuvassa ovat talouskasvu, teknokraattinen edistysusko ja materiaalisen hyvinvoinnin lisääntyminen.
Olet syntinen, jos et kuluta.
Ennen helvetti odotti syntistä. Nyt syntistä odottaa lama.
Ikonit ja saarnaavat kirkkomaalaukset ovat vaihtuneet vilkkuviin ruutuihin, jotka kertovat meille miten meidän tulisi elää. Älä ruoki lamaa!
Saarnaavaa kirkkotaidetta ei enää tarvita. Ihmiset on jo sisäänrakennetusti opetettu nykyajan pappien, viihdemedian sopulimogulien, avulla tuntemaan syyllisyyttä, jos rahaa ei kuluteta.
Pappien saarnaamat pyhät kirjoitukset on korvattu kuluttamisen ilosanomalla, konsumerismin viimeisellä evankeliumilla, jota valtamedian toimittajat, virkamiehet ja mainosmiehet laulavat epävireisesti kuorossa.
Jokaisen pitää olla osana suurta suunnitelmaa, jossa hurskaimpia ovat ne, jotka kuluttavat. Mielellään vielä yli varallisuutensa.
Lopulta kulutususkonnon kupla puhkeaa verisiksi riekaileksi kuin poliisin raiskaaman pikkutytön immenkalvo.
Reformaation aika on koittava.
Kulutususkonto on ihmisten ja luonnon alistamisessa tehokkaampi kuin mikään valtauskonto ennen sitä. Keskiajan katolinen kirkko näyttää sen rinnalla lähinnä säyseältä lampaalta.
Korkeimmat hyveet kulutususkonnon maailmankuvassa ovat talouskasvu, teknokraattinen edistysusko ja materiaalisen hyvinvoinnin lisääntyminen.
Olet syntinen, jos et kuluta.
Ennen helvetti odotti syntistä. Nyt syntistä odottaa lama.
Ikonit ja saarnaavat kirkkomaalaukset ovat vaihtuneet vilkkuviin ruutuihin, jotka kertovat meille miten meidän tulisi elää. Älä ruoki lamaa!
Saarnaavaa kirkkotaidetta ei enää tarvita. Ihmiset on jo sisäänrakennetusti opetettu nykyajan pappien, viihdemedian sopulimogulien, avulla tuntemaan syyllisyyttä, jos rahaa ei kuluteta.
Pappien saarnaamat pyhät kirjoitukset on korvattu kuluttamisen ilosanomalla, konsumerismin viimeisellä evankeliumilla, jota valtamedian toimittajat, virkamiehet ja mainosmiehet laulavat epävireisesti kuorossa.
Jokaisen pitää olla osana suurta suunnitelmaa, jossa hurskaimpia ovat ne, jotka kuluttavat. Mielellään vielä yli varallisuutensa.
Lopulta kulutususkonnon kupla puhkeaa verisiksi riekaileksi kuin poliisin raiskaaman pikkutytön immenkalvo.
Reformaation aika on koittava.
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Osa 18: Oscar Henryson ja koriseva vanhus
Minä, Oscar Henryson, kuulen korvissani kuolevan vanhuksen korinaa.
Vanhuksen jäsenet sätkivät ja se kärsii kouristelevista ja nykivistä liikkeistä. Se makaa hengityskoneessa nyrjähtänyt ilme naamallaan ja ahmii elvytyspaketeista kipulääkkeitä.
Viimeisenä tekonaan vanhus aikoo imaista viimeisen öljypisaran ammottavaan kitaansa.
Sairas vanhus levitti maailmaan mentaalista kulkutautia, kulutuksen pandemiaa.
Vanhus täytti arvojen sinkkipainot moraalin vaakakuppiin. Vaaka vääntyi irvokkaaseen ja rujoon kippuraan.
Vanhus raiskasi kolmatta maailmaa kuin katolisen kirkon pappi pikkupoikaa.
Tuhokapitalismiksi ristityn vanhuksen nimeä julistavat ihmiset levittäytyivät ympäri maailman. Polittiinen eliitti kietoi itsensä vanhuksen talutusnuoraan. Ideologiat lakaistiin voitontavoittelun räsymaton alle. Talouskasvun huumassa ihmiset alistuivat tuotantokoneiksi.
Vanhuksen aika on tullut päätökseensä.
Minä, Oscar Henryson, revin vanhuksen irti hengityskoneen letkuista.
Vanhuksen jäsenet sätkivät ja se kärsii kouristelevista ja nykivistä liikkeistä. Se makaa hengityskoneessa nyrjähtänyt ilme naamallaan ja ahmii elvytyspaketeista kipulääkkeitä.
Viimeisenä tekonaan vanhus aikoo imaista viimeisen öljypisaran ammottavaan kitaansa.
Sairas vanhus levitti maailmaan mentaalista kulkutautia, kulutuksen pandemiaa.
Vanhus täytti arvojen sinkkipainot moraalin vaakakuppiin. Vaaka vääntyi irvokkaaseen ja rujoon kippuraan.
Vanhus raiskasi kolmatta maailmaa kuin katolisen kirkon pappi pikkupoikaa.
Tuhokapitalismiksi ristityn vanhuksen nimeä julistavat ihmiset levittäytyivät ympäri maailman. Polittiinen eliitti kietoi itsensä vanhuksen talutusnuoraan. Ideologiat lakaistiin voitontavoittelun räsymaton alle. Talouskasvun huumassa ihmiset alistuivat tuotantokoneiksi.
Vanhuksen aika on tullut päätökseensä.
Minä, Oscar Henryson, revin vanhuksen irti hengityskoneen letkuista.
perjantai 29. tammikuuta 2010
Osa 17: Oscar Henryson ja muoviseura
Minä, Oscar Henryson, kävin seuraamassa muovisen jalkapalloseuran ottelua.
Seuralla ei ollut identiteettiä, perinteitä tai yhteisöllisyyttä. Se oli sisältä ontto kuori. Se oli kuin haarniska, jossa ei ollut ihmistä sisällä.
Joukkueessa pelasi 11 palkkasoturia, joille seuran omistava namusetä oli luvannut saavillisen kultarahoja. Pelaajat olivat tulleet kaukomailta. Tuulipukuihin sonnustautuneet katsojat eivät osanneet edes lausua heidän nimiään.
Seura lainasi nimensä korealaiselta yhtiöltä, jotta aasialaisten vedonlyöjien olisi helpompaa järjestää otteluiden tuloksia. Toimittajat olivat ihmeissään, koska heidän tekstinkäsittelyohjelmissaan ei ollut seuran nimessä olevia merkkejä.
Yleisö ei ollut kiinnostunut itse pelistä. Se oli paljon kiinnostuneempi oikean laitahyökkääjään uudesta hiusmallista ja maalivahdin otsaansa integroimasta tekovaginasta.
Uudella stadionilla oli paljon vähäpukeisia tanssityttöjä, katkarapuvoileipäkioskeja ja vilkkuvia mainoksia. Puoliajalla kentälle raahattiin leijona, joka raateli rangaistuspotkussa epäonnistuneen hyökkääjän hengiltä.
Stadionin nimi vaihtui viisi minuuttia ennen pelin alkua, koska seuran pääyhteistyökumppani fuusioitui Rape3rdWorld -nimisen energiayhtiön kanssa. Stadionille ei mahtunut kuin tuhat ihmistä, koska loput 49 000 paikkaa oli varattu televisiokameroille.
Yleisö ei enää loppuvihellyksen jälkeen muistanut lopputulosta ja toimittajakin unohti mainita sen artikkelissaan, jossa hän analysoi Olga's Pitbulls -tanssiryhmän uutta sponsorisopimusta.
Namusetä jakoi ottelun jälkeen pelaajille Angolan bruttokansantuotteen verran palkkaa. Pelaajat poistuivat parkkipaikalta asunnoilleen mustissa limusiineissa.
Minulle jäi ottelun jälkeen tyhjä olo enkä tuntenut kuin muovin maun suussani. Siksi menin katsomaan alasarjaottelua.
Siellä sentään tunsin jotakin - katsomosta sojottava puutikku upposi vasempaan reiteeni.
Alasarjaottelun katsojat olivat tulleet seuraamaan peliä ja kenttätapahtumia.
Pelaajat kantoivat ylpeinä rinnassaan tussilla tehtyä paikallisen pubin mainosta.
Kannattajat riehaantuivat hyökkääjän tekemästä maalista ja ryntäsivät kentälle onnitelemaan maalintekijää. Järjestysmiehet eivät estelleet villiintyneitä kannattajia. Punaiset palavat soihdut tekivät ilmasta paksua.
Minä, Oscar Henryson, tarjosin maalintekijälle huurteisen oluen ottelun jälkeen.
Seuralla ei ollut identiteettiä, perinteitä tai yhteisöllisyyttä. Se oli sisältä ontto kuori. Se oli kuin haarniska, jossa ei ollut ihmistä sisällä.
Joukkueessa pelasi 11 palkkasoturia, joille seuran omistava namusetä oli luvannut saavillisen kultarahoja. Pelaajat olivat tulleet kaukomailta. Tuulipukuihin sonnustautuneet katsojat eivät osanneet edes lausua heidän nimiään.
Seura lainasi nimensä korealaiselta yhtiöltä, jotta aasialaisten vedonlyöjien olisi helpompaa järjestää otteluiden tuloksia. Toimittajat olivat ihmeissään, koska heidän tekstinkäsittelyohjelmissaan ei ollut seuran nimessä olevia merkkejä.
Yleisö ei ollut kiinnostunut itse pelistä. Se oli paljon kiinnostuneempi oikean laitahyökkääjään uudesta hiusmallista ja maalivahdin otsaansa integroimasta tekovaginasta.
Uudella stadionilla oli paljon vähäpukeisia tanssityttöjä, katkarapuvoileipäkioskeja ja vilkkuvia mainoksia. Puoliajalla kentälle raahattiin leijona, joka raateli rangaistuspotkussa epäonnistuneen hyökkääjän hengiltä.
Stadionin nimi vaihtui viisi minuuttia ennen pelin alkua, koska seuran pääyhteistyökumppani fuusioitui Rape3rdWorld -nimisen energiayhtiön kanssa. Stadionille ei mahtunut kuin tuhat ihmistä, koska loput 49 000 paikkaa oli varattu televisiokameroille.
Yleisö ei enää loppuvihellyksen jälkeen muistanut lopputulosta ja toimittajakin unohti mainita sen artikkelissaan, jossa hän analysoi Olga's Pitbulls -tanssiryhmän uutta sponsorisopimusta.
Namusetä jakoi ottelun jälkeen pelaajille Angolan bruttokansantuotteen verran palkkaa. Pelaajat poistuivat parkkipaikalta asunnoilleen mustissa limusiineissa.
Minulle jäi ottelun jälkeen tyhjä olo enkä tuntenut kuin muovin maun suussani. Siksi menin katsomaan alasarjaottelua.
Siellä sentään tunsin jotakin - katsomosta sojottava puutikku upposi vasempaan reiteeni.
Alasarjaottelun katsojat olivat tulleet seuraamaan peliä ja kenttätapahtumia.
Pelaajat kantoivat ylpeinä rinnassaan tussilla tehtyä paikallisen pubin mainosta.
Kannattajat riehaantuivat hyökkääjän tekemästä maalista ja ryntäsivät kentälle onnitelemaan maalintekijää. Järjestysmiehet eivät estelleet villiintyneitä kannattajia. Punaiset palavat soihdut tekivät ilmasta paksua.
Minä, Oscar Henryson, tarjosin maalintekijälle huurteisen oluen ottelun jälkeen.
torstai 21. tammikuuta 2010
Osa 16: Oscar Henryson Sedulassa
Minä, Oscar Henryson, kävin Sedun omistamassa yökerhossa.
Formaattibaarissa oli formatisoituja ihmisiä formaattiohjelmien mainostauolla kuuntelemassa formatisoitua musiikkia.
Baari ja sen asiakaskunta oli yhtä yllätyksellinen kuin kausittain vaihtuvat muoti-ilmiöt.
Ovella sämpylät kainalossa seissyt korvallinen kyrpä oli unohtanut testosteroinipiikin turvonneeseen olkapäähänsä. Annoin hänelle rahaa, jotta näkisin kiiltävän baaritiskin, trendikkään sisustuksen ja punaiset matot lattialla.
Kiersin tanssilattialla ihmisiä, joiden liikehdintä listahittien tahdissa muistutti teurastetun eläimen nykiviä refleksejä.
Maksoin baaritiskillä itseni kipeäksi ja sain käteeni vedellä ohennetun olutkorvikkeen. Jäin nojailemaan baaritiskiin ja katselin ympärilleni.
Yökerho oli ajan kuva: tasapäistetetyt laumaihmiset kieriskelivät standardisoidun ja tyhjäpäisen viihteen mutalammikossa. Ajattelu teki sedulassa kuolemaa.
Kiiltävän baaritiskin heijastuksesta formaatti-ihminen näki vain geelillä muotoillun tukkansa ja paitansa tuotemerkin. Sielu oli kadonnut muille maille.
Minä varastin yökerhosta kymmenen pulloa jaloviinaa ja annoin ne sillan alla makaaville denoille. Heillä oli sentään kerrottavana tarinoita ihmisyydestä.
Minä menin puistoon pussikaljalle, jossa tapasin homogeenisten ja muotilehtien kuvastoja muistuttavien ameebojen sijasta aitoja ajattelevia ihmisiä. Heidän maailmankuvansa ei rakentunut facebookpäivitysten ja mainostoimistojen luomien kuvastojen varaan.
Puistossa leijali pontikan aromi. Minulle tarjottiin vesiviljeltyä lääkettä. Takkutukat soittivat ukulelela ja bongorumpuja.
Minä, Oscar Henryson, heräsin lopulta jostain Kallion luukusta.
Formaattibaarissa oli formatisoituja ihmisiä formaattiohjelmien mainostauolla kuuntelemassa formatisoitua musiikkia.
Baari ja sen asiakaskunta oli yhtä yllätyksellinen kuin kausittain vaihtuvat muoti-ilmiöt.
Ovella sämpylät kainalossa seissyt korvallinen kyrpä oli unohtanut testosteroinipiikin turvonneeseen olkapäähänsä. Annoin hänelle rahaa, jotta näkisin kiiltävän baaritiskin, trendikkään sisustuksen ja punaiset matot lattialla.
Kiersin tanssilattialla ihmisiä, joiden liikehdintä listahittien tahdissa muistutti teurastetun eläimen nykiviä refleksejä.
Maksoin baaritiskillä itseni kipeäksi ja sain käteeni vedellä ohennetun olutkorvikkeen. Jäin nojailemaan baaritiskiin ja katselin ympärilleni.
Yökerho oli ajan kuva: tasapäistetetyt laumaihmiset kieriskelivät standardisoidun ja tyhjäpäisen viihteen mutalammikossa. Ajattelu teki sedulassa kuolemaa.
Kiiltävän baaritiskin heijastuksesta formaatti-ihminen näki vain geelillä muotoillun tukkansa ja paitansa tuotemerkin. Sielu oli kadonnut muille maille.
Minä varastin yökerhosta kymmenen pulloa jaloviinaa ja annoin ne sillan alla makaaville denoille. Heillä oli sentään kerrottavana tarinoita ihmisyydestä.
Minä menin puistoon pussikaljalle, jossa tapasin homogeenisten ja muotilehtien kuvastoja muistuttavien ameebojen sijasta aitoja ajattelevia ihmisiä. Heidän maailmankuvansa ei rakentunut facebookpäivitysten ja mainostoimistojen luomien kuvastojen varaan.
Puistossa leijali pontikan aromi. Minulle tarjottiin vesiviljeltyä lääkettä. Takkutukat soittivat ukulelela ja bongorumpuja.
Minä, Oscar Henryson, heräsin lopulta jostain Kallion luukusta.
maanantai 18. tammikuuta 2010
Osa 15: Oscar Henryson kylpemässä uhriveressä
Minä, Oscar Henryson, vierailin kauppakeskuksessa.
Näin julkisten kulkuvälineiden solmukohdan ylle rakennetun temppelin sisällä uhrilahjoja, kärsimystä ja valuvaa verta. Temppelissä ihmisyyden hinta jäi toiseksi materialle ja taide rusentui teollisten valmisteiden vyöryn alle.
Näin siellä tuhansia kulutususkovaisia teurastamassa ihmis- ja eläinuhreja. Näin liukuhihnatuotettuja pissiksiä likuportaissa. Näin alakulttuurien alennusmyyntejä. Näin kimallusta ja materianhimoa.
Maailman paras huijaus ja silmänkääntötemppu materialisoitui edessäni. Alennettua moraalia oli tarjolla pilkkahintaan. Eetteristä kaikui kuluttamiseen kiihottavia sanoja ja lauluja. Mielikuvien kauppa kävi vilkkaana.
Vaatekaupassa oli kymmenen kiinalaista nälkiintynyttä kymmenvuotiasta kutomassa neuleita. Kännykkäkaupassa kongolainen kaivosmies louhi hakulla tietä kohti arvometalliesiintymää, kunnes tunneli romahti hänen päälleen. Muovikrääsäkaupan ovella oli afganistanilainen lapsisotilas valvomassa palavaa öljykenttää.
Kioskiketjun takaseinällä työtön kulmakauppias sätki hirttoköydessään, joka oli kiinnitetty rautaiseen mainoskylttiin. Muotikaupan ovella langanlaiha malli sekoili piripäissään.
Autokaupassa musta maapallo hyperventiloi hiilidioksidipäissään. Pankkikonttorissa keinottelija pyyhki persettään palkkaorjista valmistettuun wc-paperiin. Kolmen neliön kokoisessa jäätelökaupassa oli kahdeksan nautaa sidottuina letkuihin.
Jokaisessa kaupassa oli useita mainosmiehiä, jotka yrittivät tehdä kaiken tämän näkymättömäksi.
Minä liukastuin lattialle vuotaneeseen vereen. Ahdistuin korviairiipivistä tuskanhuudoista, jotka kaikuivat korviini valtamerten takaa.
Minä, Oscar Henryson, vierailin uhritemppelissä.
Näin julkisten kulkuvälineiden solmukohdan ylle rakennetun temppelin sisällä uhrilahjoja, kärsimystä ja valuvaa verta. Temppelissä ihmisyyden hinta jäi toiseksi materialle ja taide rusentui teollisten valmisteiden vyöryn alle.
Näin siellä tuhansia kulutususkovaisia teurastamassa ihmis- ja eläinuhreja. Näin liukuhihnatuotettuja pissiksiä likuportaissa. Näin alakulttuurien alennusmyyntejä. Näin kimallusta ja materianhimoa.
Maailman paras huijaus ja silmänkääntötemppu materialisoitui edessäni. Alennettua moraalia oli tarjolla pilkkahintaan. Eetteristä kaikui kuluttamiseen kiihottavia sanoja ja lauluja. Mielikuvien kauppa kävi vilkkaana.
Vaatekaupassa oli kymmenen kiinalaista nälkiintynyttä kymmenvuotiasta kutomassa neuleita. Kännykkäkaupassa kongolainen kaivosmies louhi hakulla tietä kohti arvometalliesiintymää, kunnes tunneli romahti hänen päälleen. Muovikrääsäkaupan ovella oli afganistanilainen lapsisotilas valvomassa palavaa öljykenttää.
Kioskiketjun takaseinällä työtön kulmakauppias sätki hirttoköydessään, joka oli kiinnitetty rautaiseen mainoskylttiin. Muotikaupan ovella langanlaiha malli sekoili piripäissään.
Autokaupassa musta maapallo hyperventiloi hiilidioksidipäissään. Pankkikonttorissa keinottelija pyyhki persettään palkkaorjista valmistettuun wc-paperiin. Kolmen neliön kokoisessa jäätelökaupassa oli kahdeksan nautaa sidottuina letkuihin.
Jokaisessa kaupassa oli useita mainosmiehiä, jotka yrittivät tehdä kaiken tämän näkymättömäksi.
Minä liukastuin lattialle vuotaneeseen vereen. Ahdistuin korviairiipivistä tuskanhuudoista, jotka kaikuivat korviini valtamerten takaa.
Minä, Oscar Henryson, vierailin uhritemppelissä.
lauantai 9. tammikuuta 2010
Osa 14: Oscar Henryson ja väkivallan peruskallio
Minä, Oscar Henryson, hakkaan kivihakullani väkivaltaisen peruskallion palasiksi.
Ensimmäisellä iskulla saan esiin kallioperän syvän ytimen. Valtion väkivaltamonopolin graniitti murskaantuu armeijan ja poliisivoimien kivikasoiksi.
Toinen isku murtaa väkivaltaiseen satukirjaan pohjautuvan perustuslain basaltin. Jäljelle jää vain kyseenalaisen moraalin hippuja.
Kolmannella iskulla taloudellisen voitontavoittelun ja valtioiden hyväksymän riiston hiekkakivi hajoaa atomeiksi.
Neljännen iskun jälkeen yksityisten vartiointifirmojen kivihiili muuttuu tomuksi.
Lopulta ilmaan jää leijumaan vain pölyä, joka representoi aiemmin jylhäänä seissyttä peruskalliota. Pölypilven heijastuksessa voi nähdä kauppakeskuksessa ammuskelevan miehen, ruumislööppejä, murhia parhaaseen katseluaikaan, perheväkivallan mustelmia, tappelun grillijonossa ja kansallispäihteen auraamaan uran, johon suurin osa väkivallan virrasta kanavoituu.
Minä, Oscar Henryson, jään katselemaan, kun valkeat kyyhkyset nokkivat murentuneen peruskallion kivipaloja.
Ensimmäisellä iskulla saan esiin kallioperän syvän ytimen. Valtion väkivaltamonopolin graniitti murskaantuu armeijan ja poliisivoimien kivikasoiksi.
Toinen isku murtaa väkivaltaiseen satukirjaan pohjautuvan perustuslain basaltin. Jäljelle jää vain kyseenalaisen moraalin hippuja.
Kolmannella iskulla taloudellisen voitontavoittelun ja valtioiden hyväksymän riiston hiekkakivi hajoaa atomeiksi.
Neljännen iskun jälkeen yksityisten vartiointifirmojen kivihiili muuttuu tomuksi.
Lopulta ilmaan jää leijumaan vain pölyä, joka representoi aiemmin jylhäänä seissyttä peruskalliota. Pölypilven heijastuksessa voi nähdä kauppakeskuksessa ammuskelevan miehen, ruumislööppejä, murhia parhaaseen katseluaikaan, perheväkivallan mustelmia, tappelun grillijonossa ja kansallispäihteen auraamaan uran, johon suurin osa väkivallan virrasta kanavoituu.
Minä, Oscar Henryson, jään katselemaan, kun valkeat kyyhkyset nokkivat murentuneen peruskallion kivipaloja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)